| Also sprach Zarathustra. Ein Buch für Alle und Keinen Friedrich Wilhelm Nietzsche (1885) | |||
| Downloading books is available only for authorized users | |||
| Downloading books is available only for authorized users | |||
| Así habló Zaratustra. | Näin puhui Zarathustra. Kirja kaikille eikä kenellekään | ||
| 1 | 1. | ||
| CUANDO Zaratustra tenía treinta años, dejó su casa y el lago de su casa, y se fue a las montañas. Allí disfrutó de su espíritu y su soledad, y durante diez años no se cansó de ello. Pero al fin su corazón cambió, y levantándose una mañana con el rosado amanecer, se presentó ante el sol y le habló así ¡Tú, gran estrella! ¡Qué sería de tu felicidad si no tuvieras a aquellos por los que brillas! Durante diez años has subido hasta mi cueva: te habrías cansado de tu luz y del viaje, si no fuera por mí, mi águila y mi serpiente. Pero te esperábamos cada mañana, tomábamos de ti tus desbordes y te bendecíamos por ello. He aquí que estoy cansado de mi sabiduría, como la abeja que ha recogido demasiada miel; necesito manos extendidas para tomarla. Me gustaría conceder y distribuir, hasta que los sabios vuelvan a estar alegres en su locura, y los pobres felices en sus riquezas. Por eso he de descender a las profundidades: como tú lo haces al atardecer, cuando vas detrás del mar, y das luz también al mundo inferior, ¡exuberante estrella! Como tú debo descender, como dicen los hombres, a quien descenderé. Bendíceme, pues, tú, ojo tranquilo, que puedes contemplar incluso la mayor felicidad sin envidia. Bendice la copa que está a punto de desbordarse, para que el agua salga dorada de ella, y lleve a todas partes el reflejo de tu dicha. ¡Hola! Esta copa va a vaciarse de nuevo, y Zaratustra va a ser de nuevo un hombre. Así comenzó el descenso de Zaratustra. | Kun Zarathustra oli kolmikymmenvuotias, jätti hän kotiseutunsa ja kotiseutunsa järven ja läksi vuorille. Täällä hän nautti hengestään ja yksinäisyydestään eikä väsynyt kymmeneen vuoteen siihen. Mutta viimein hänen sydämensä muuttui, — ja eräänä aamuna hän nousi aamuruskon aikaan, astui auringon eteen ja puhui sille näin: "Sinä suuri tähti! Mitä onnea sinulla olisi, jos ei olisi niitä, joille loistat! "Kymmenen vuotta tulit sinä ylös tänne luolaani: sinä olisit valoosi ja tähän tiehen kyllästynyt ilman minua, minun kotkaani ja käärmettäni. "Mutta joka aamu me sinua varroimme, otimme sinulta pois liian ja siunasimme sinua siitä. "Katso! Minun viisauteni on yltäkylläinen kuin mehiläinen, joka on liiaksi koonnut hunajaa, minä tarvitsen kurkottavia käsiä. "Tahtoisin lahjoittaa ja jakaa, kunnes ihmisten viisaat kerran taas hulluudestaan ja köyhät kerran taas rikkaudestaan riemuitsevat. "Sitävarten minun täytyy astua syvyyteen, niinkuin sinäkin iltaisin teet meren taa mennessäsi ja vielä Tuonelalle valoa tarjoot, sinä yltäkylläinen tähti! "Sinun laillasi minun täytyy laskeutua, kuten ihmiset sanovat, joiden luo lähteä tahdon! "Siunaa siis minua, sinä levollinen silmä, joka kadehtimatta voit katsoa liikaakin onnea! "Siunaa sitä maljaa, joka tahtoo yli laitojensa kuohua, jotta vesi siitä kultaisena valuisi ja kaikkialle kantaisi sinun onnesi kuvastelun! "Katso! Tämä malja tahtoo jälleen tyhjentyä, ja Zarathustra tahtoo jälleen tulla ihmiseksi." — Näin alkoi Zarathustran laskeutuminen. | ||
| Next chapter | |||